29.04.2008 - 23:15

Prahassa oli mukavaa. Hostellikin osoittautui pienen totuttelun jälkeen ihan tarpeeksi kivaksi mestaksi. Lisäksi kävin monessa museossa, mm. Jan Saudek -näyttelyssä. Kyseessä on mahtava valokuvaaja, jonka kevyttä pornoa ja valokuvauksen alkuaikojen tekniikoita yhdistelevä tyyli on mieleeni.

Aurinkokin paistoi, tsekkiläiset miehet olivat maailman kauneimpia ja kalja maksoi noin euron tuopilta. Puhuimme paljon kirjallisuudesta, kävimme muutamassa luovan kirjoittamisen pajassa ja kirjamessuilla, jotka olivat aika reilusti fiinimmät kuin täällä Jyväskylässä. Viimeisenä iltana kävimme hostellin vieressä sijaitsevalla klubilla, joka oli sisustettu mm. moottorinosilla, rautapenkeillä ja työmaavaloilla. Siistin scifististä.

Toinen asia:
voisin kyllä hankkia kannettavan internetyhteyden, mutta en missään nimessä ota dna Mokkulaa. Kyseinen firma oli lähestynyt minua pinkillä kirjekuorella, jonka sisällä oli mainoslappu, joka lupasi että Mokkulan käyttö on "yhtä helppoa kuin ripsivärin levittäminen" ja että mukana saisi ihanan pinkin pussin Mokkulalle (joskin pussissa voisi säilyttää myös huulipunaa) ja että tilatessaan osallistuisi arvontaan, jossa voisi voittaa "pedikyyrin, manikyyrin tai frisyyrin".

Voi hyvänen aika sentään. Tekisi mieli ilmoittaa väestörekisteriin, että muuttavat tietoihinsa sukupuoleni vaikkapa kaksineuvoiseksi. Voisinpa nimittäin lyödä vaikka vetoa, että dna:lla on erilaiset tarjouksia miespuolisille asiakkailleen. Ulkoisessa kaunistautumisessa ei ole mitään pahaa, mutta kyseessä on sentään internet-yhteyden mainos! Olen mielestäni kohtuullisen älykäs ihmisyksilö, enkä mikään umpidebiili bimbo, joka ei ymmärrä mitään tekniikasta, ellei sitä yhdistä mielikuvan tasolla naaman maalaamiseen. Är-syt-tää!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Lady Dee
on Lotta Dufva, joka on Oriveden opiston kirjoittajalinjan haahuilija, joka julkaisee tässä blogissa enimmäkseen pieniä anekdootteja ja mieltään vaivaavia elämän perimmäisiä kysymyksiä.
HUOM
Jos haluat kommentoida kirjoituksiani, arvostaisin omalla nimellä kirjoittamista - niinhän minäkin teen.
yhteys

Vaihdoin spostini toimivaan!
lotta.dufva at gmail.com