Tein vähän tilastoja kirjoista, jotka olen lukenut opiston aikana. Siispä: lista! Tähdellä merkityt ovat tenttikirjoja, lihavoituja suosittelen kaikille hyville tyypeille. Moni muukin kirja oli hyvä ja viihdyttävä, mutta paksunnetulla merkityt muistini mukaan huippuja!

Oriveden opistolla 20/8/07 - 16/5/08 luetut kirjat (kaunokirjallisuus)

 Tartt: Jumalat juhlivat öisin
*Molière: Ihmisvihaaja
Vimma: Toinen
Vimma: Helsinki 12
Capote: Music for Chameleons
Kallas: Sudenmorsian
*Shakespeare: Hamlet
Styron: Sofien valinta
Traven: Sierra Madren aarre
*Kafka: Nälkätaiteilija
Jääskeläinen: Lumikko ja 9 muuta
Saisio: Punainen erokirja
Jansson: Muumilaakson marraskuu
*Roy: Joutavuuksien jumala
Greene: Kolmas mies
Capote: Other Voices, Other Rooms
*Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Hall: Haiteksti
*Sofokles: Kuningas Oidipus
Lundán: Tarpeettomia ihmisiä
Allende: Henkien talo
Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
*Calvino: Jos talviyönä matkamies
Itkonen: Kohti
*Mann: Kuolema Venetsiassa & Tonio Kröger
Spungen: Nancy
*Hesse: Arosusi
*Voltaire: Candide
Bushnell: Sinkkuelämää
Carter: Maaginen lelukauppa
Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
*Camus: Sivullinen
Supinen: Liha tottelee kuria
*Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
*Hemingway: Nuoruuteni Pariisi
Murakami: After the Quake
Hyvönen: Apina ja Uusikuu
Palahniuk: Fight Club
*Petronius: Trimalkion pidot
*Baudelaire: Pariisin ikävä
*Beckett: Huomenna hän tulee

Tilastoa:
- yhteensä 43, joista tenttikirjoja 16.
- USA, Ranska, Suomi , Englanti , Tsekki, Intia, Kreikka, Chile, Italia, Saksa, Venäjä, Japani, Rooma.
- Naisten kirjoittamia, 11 miesten 32.
- Koulutöihin (tentittävät, kirja-arvostelut, opettajien suositukset oman kirjoittamisen tueksi jne.) olen yhdistänyt 25.

Sanoin kerran, että lopetan nörtteilyn, kun kesä"loma" alkaa. Lari vastasi, ettei nörtistä muututa yhdessä yössä bilekuningattareksi. Toivokin on siis turha, joten voin yhtä hyvin käyttää kesän lukemiseen. Listalla mm. Hemingwayn ja Murakamin tuotanto.

Niin ja hoksasin yhteyden kahden hyvän kirjailijan välillä: Oscar Wilden ja Truman Capoten elämässä ja kirjoituksissa on jotain samaa. Muutakin kuin se homous. Luin myös Petroniuksen elämästä, ja se kuulosti vähän samanlaiselta hedonismi-dandyilyltä... Ja Trimalkion pidotkin oli tavallaan ihan hauska kirja.

Mittaan itseäni ja etenemistäni liuskoissa; hittoon kaikki arvioinnit tekstin laadusta, sillä olen sivulla 50 ja iloinen siitä. Sitä paitsi laatukin (lauseet, ei itse juoni) tuntuu paranevan määrän myötä. Nyt pitäisi vain käydä käsiksi ja kirjoittaa koko paska loppuun, koska sain lomalla väännettyä jonkinlaisen synopsiksen loppuosasta, joka oli aiemmin ollut hieman harmaata aluetta. Hitot myös siitä, että tyylisuunnaltaan teksti muistuttaa jotain söpöhöpö-harrypotter-viisikkoratkaisee-juodaanviinaa-shaibaa, koska haluan vain saada homman loppuun, jotta tiedän, millainen työ on kyseessä, jos haluan joskus kirjoittaa vakavasti otettavan romaanin.

Ei muuta, eikä edellisessäkään varmaan mitään uutta: saattaapi olla, että olen kirjoittanut aivan samanlaisen tekstin kun olen raportoinut tilannetta 20-30-40 sivun kohdalla. Mutta omapa on tautologiani ja blogini!

Päivitän pitkästä aikaa, koska viime sunnuntaina netti katkesi juuri kun olin postaamassa, masennuin siitä syvästi, enkä ole sen jälkeen jaksanut siirtää päivitystä tänne jollain paremmin toimivalla yhteydellä. Ehkä vielä joskus.

Nyt menee hyvin: ilmoitusluontoisesti voin todeta, että olen romaanissani jo sivulla 40, koska ajattelin, että kirja ei kirjoita itseään ja päätin ryhtyä toimiin. Vein tänään suurimman osan tekstistä henkilökohtaiseen ohjaukseen ja turistiin mukavia opettajan kanssa. Nyt pitäisi muokata tekstiä ehdotusten perusteella ja kirjoittaa lisää. Tähtään siihen, että saisin käsikirjoituksen ensimmäisen version tehtyä tämän lukuvuoden loppuun mennessä. Se ei liene liian iso urakka, sillä liuskoja tulee varmaankin maksimissaan noin 100. En tiedä tarkalleen, kuinka pitkiä kirjat ovat liuskoina tai kuinka monta sanaa keskivertoromaanissa oikein on.

Toisaalta pitäisi samalla suorittaa kirjallisuuden perusopintoja: käydä tunneilla ja lukea kasa kirjoja (kuudestatoista tentittävästä luettuna kymmenen!) ja ehtiä jonkin verran sosialiseeraamaankin. Olen kyllä sillä tavalla kiero ihminen, että pystyn parhaiten tekemään hommia lievän paineen alla, silloin kun on pakko tehdä monta asiaa samaan aikaan. Jos ei ole kiirettä vaan lomaa, en tee mitään muuta kuin makaan selälläni ja katselen kattoon tai luen kirjoja.

Tänään menen Jyväskylään ja olen hyvällä tuulella. Viikonloppuna menen Vanhan kirjan talveen (sekoitan aina nuo vanhan kirjan päivien nimet, tässä on siis kyse Jyväskylän kaupunginkirjaston tapahtumasta, jos sanoin taas väärin) myymään kirjoja. Tulkaa käymään ja ostakaa meidän osastolta paljon kirjoja, ettei tarvitse kantaa kaikkia takaisin kaupalle.

Nyt kirjallisuushistorian tunnille! (Olen varmaan ainoa ihminen, joka oikeasti tykkää aiheesta?)

Aiemmin  tällä viikolla olin kauhean huonolla tuulella. Nyt en enää ole.

Kirjoitin äsken romaaniani (pienellä etten loisi itselleni liikaa paineita sen suhteen) ja pääsin juuri sivulle kolmekymmentä. Se ei ole paljon, mutta se on paljon enemmän kuin mitä olen koskaan aiemmin kirjoittanut yhtä ja samaa tekstiä. Lisäksi jätin sen jännittävään kohtaan eli siitä on hauska aloittaa sitten taas myöhemmin. Jipii!

Toisaalta jotkin kohdat tuntuvat tällä hetkellä vielä liian henkilökohtaisilta, että voisin antaa muiden kuin  peruskriitikoideni lukea niitä. Ajattelin ensin vain kirjoittaa kaiken, mikä tulee mieleen ja vasta myöhemmin karsia turhan tutut jutut pois.

Olen muuten hoksannut tämän vuoden aikana, että kriittisen palautteen vastaanottamiseen kuluu mulla aika pitkä aika, mutta se on silti tosi tärkeetä. Tykkään kauheasti positiivisesta palautteesta (niin kuin kaikki muutkin!) ja saatuani sellaista jaksan kirjoittaa enemmän ja pidemmin. Toinen opettaja-ohjaajani lähetti tänään hyvähyvää palautetta ja nillitti vain pikkuseikoista, joten ajattelin, että ehkä sittenkin osaan kirjoittaa vähäsen ja innostuin tekstistäni. Kritiikkiä tarvitsin kunnolla alussa, kun olin vähän hukassa kertojien ja aikamuotojen kanssa. Nyt en enää ole, vaan olen iloinen.

Tajusin muuten nyt ihan konkreettisesti tuota ensimmäistä kappaletta kirjoittaessani, että saan hioa tekstiäni täällä kahden kirjailijan ohjauksessa. Saisin useampiakin, mutta tahdon vain kaksi! On se kyllä mukavaa, vaikka toisinaan meneekin hermo koulunkäyntiin. Paitsi p.s. moi, olen supernörtti, sain myös aristoteelisen runousopin tentistä vitosen!

Mukavaa on myös lähteä huomenna Helsinkiin. Menen, kunnon bändäri kun olen, Boring As Fuck -festareille perjantaina ja sitten lauantaina Saaralle (jota en ole nähnyt sitten keskiajan) ja ehkä houkuttelen sen kanssani dokkarifestareille katsomaan dokumenttia TRUMAN CAPOTESTA, jota arvostan aika paljon, ellette ole huomanneet.

Anteeksi kaikki kirjoitusvirheet tässä tekstissä. Nyt menen nukkumaan.

Uusi, jännittävä elämä ja kauniimmat värit! Jos bugittaa niin se on Vuodatuksen (ei minun) syytä.

Luin loppuun Juha Itkosen kirjan Kohti. Pidin, joskaan en niin paljon kuin saman hepun edellisestä kirjasta Anna minun rakastaa enemmän. Juhis voisi tosin antaa kirjoilleen järkevämpiä nimiä, sellaisia, jotka olisi helppo taivuttaa. Ehkä Kohti oli enemmän sellainen aikuis-perhe-kelailu-kirja, kun AMREssa on seksiä ja huumeita ja rokkenrollia.

Nyt luen Truman Capoten Answered Prayersia. En tiedä vielä, mitä pidän siitä, mutta saan siitä ideoita.

 

 

joka kannattaa lukea on Steven Hallin Haiteksti.

Tavallansa kirja oli erikoinen, vaikka pohjimmiltaan melko perinteinen seikkailukertomus. Hyviä henkilöhahmoja, koukuttavaa tarinankerrontaa ja sitä paitsi mukana oli myös kissa.  

Truman Capote oli muuten melkoisen itsevarma heppu. Ärsyttää vähäsen, kun joku kutsuu itseään neroksi ja vähättelee muita, mutta kun Truman oli nero! Ihana mies. Ihanat kirjat. Kaiken muun ohella ymmärsi oikean pituuden päälle. Yksikään Trumanin teksteistä ei ole liian lyhyt eikä liian pitkä. Truman on ihana rakastan Trumania.

Kirjoitin eilenkin paljon. Sekin oli enimmäkseen ihan hauskaa, vaikka tyhjäkäyntiä tulikin paljon, mutta yksi ihan uusi, ihan hyvä kohtaus pomppasi jostain alitajunnasta.

Miksei kukaan aiemmin kertonut, että paskaa saa kirjoittaa? (Ehkä en ole vain kuunnellut.) Oon yrittänyt tehdä niin paljon hetivalmista tekstiä, ettei se oikein ole onnistunut.

Olen kuitenkin yhä sitä mieltä, että kirjoitin nuorempana paremmin. Muutamat ihan suosikkiteksteistäni olen kirjoittanut neljä vuotta sitten. Alan sitä paitsi olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että ehkä kirjoittaminen ei kuitenkaan ole se omin juttuni. Haluaisin kirjoittaa kirjoja, koska minulla on aiheita, joista haluaisin lukea kirjoja, mutta kukaan ei ole kirjoittanut niitä. En siis ehkä sinänsä haluaisi kirjoittaa niitä, mutta jonkun se pitäisi tehdä. En tiedä, mitä haluaisin tehdä mieluummin kuin kirjoittaa, joten kirjoitan siihen asti että keksin jotain parempaa.

Lentäminen voisi olla hauskaa. Siis lentokoneella. Ilmassa ei ole edes liikennemerkkejä tai tasa-arvoisia risteyksiä. Sitä paitsi lentäjät saavat pukeutua seksikkääseen uniformuun. Jos puvun saisi housujen sijasta minihameella, olisi vielä parempi.

Masennuin tänään vähäsen romaanin kirjoittamisen kurssilla, kun muilla oli parempia aloituksia kuin minulla. Teimme siis kirjoitusharjoituksia aloituksesta. En kuitenkaan ajatellut luovuttaa. Ehkä löydän vielä sen tekstin ytimen ja hyvän ilmaisun. Jonain päivänä.

Olin vähän aikaa ihan jumissa yhden tekstin kanssa. Sitten tänne tuli käymään yksi vähän ekstentrinen täti, joka luennoitsi ja sanoi meille ohjeensa kirjoittamiseen: SALLI. Ajattelin sallia kaiken ja uskaltaa kirjoittaa huonosti. Sitten menin huoneeseeni ja kirjoitin pitkään täyttä tajunnanvirtaa. Se oli hauskaa, ja uskon, että sen kaiken seasta saattaa löytyä jotain käyttökelpoistakin.

Laitan tähän pätkän sitä, mitä kirjoitin. Se ei ole valmista tekstiä, mutta se tuskin haittaa.

   Tytön kapeat sääret kävelevät vieressä ja kips kops kips kops kuuluu korkokenkäsaappaista.
   Hiljaisuus juoksee heidän välissään huomiota vaativana koiranpentuna. Jännitys tiivistyy.
   "Etelä-Amerikan sademetsissä asuu muuten sellainen apinalaji, jota kutsutaan tippuapinoiksi. Ne saalistavat niin että ne vaanivat puissa päiväkausia ja tippuvat sitten pahaa-aavistamattomien pieneläinten niskaan", Diana purskauttaa ulos suustaan.

Saatan myöhemmin poistaa tuon pätkän tuosta jos alkaa ahdistaa. Nyt menen takaisin kirjoittamaan.

Ajattelin laittaa tänne ehkä joskus joitain vanhoja novelleja, joita saisi sitten lukea. Harjoituksia, mutta kuitenkin.

Viikonloppuna pelasin muun muassa biljardia ja join pari kaljaa. Voisin alkaa pelata biljardia useamminkin.

Tänään (?) olisi pitänyt palauttaa harjoitustyön  (ns. lopputyön) ensimmäinen osa... Lähetän sen varmaankin huomenna, jos ole siihen mennessä keksinyt, mitä ihmettä teen romaanin henkilölle, jota rupesin vihaamaan kuuden sivun jälkeen. Ehkäpä kirjoitan vain koko paskan uusiksi. Yhyy.

Mikään tai kukaan ei tällä hetkellä pahemmin nappaa. Yöpöydällä odottelee muuan muassa Styronin Sofien valinta (huh hei, teksti vetää ja imee, mutta kun en millään mukamas ehtisi lukea lähes 600-sivuista kirjaa... Kuitenkin olen jo sivulla 140) ja työpöydällä esseeharjoitelma, joka pitäisi muovata ehyeksi tekstiksi, vaikka voisin tai ehkä haluaisin työntää kaiken intoni erääseen luovemman sorttiseen kirjoitusprojektiin. Kaikki lempikirjani ovat kuitenkin Lauralla lainassa tai kotona Jyväskylässä, joten en pääse eteen päin eräästä kevyehköstä tyssäyskohdasta (ja kirjojen poissaolon takia en voi ns. katsoa mallia). Jotain iloa sentään hurjan puoleisista lukukausimaksuista on: tänä perjantaina voimme kaikki yhdessä iloisesti pohdiskella, miltä tekstini vaikuttaa.

Teen nyt yhden asian julkiseksi: yritän (paino edellisellä sanalla) tämän vuoden aikana kirjoittaa suunnilleen romaanin mittaista tekstiä, vaikka pitkäkestoisten asioiden suhteen keskittymiskykyni onkin spiidiä vetäneen varpusen luokkaa. Saatan kirjoittaa tänne jotain prosessista, saatan olla kirjoittamatta, saatan huomenissa poistaa koko ilmoituksen. Mutta jos tupakanpolton lopettaneetkin kertovat jo toisena savuttomana päivänä lopettaneensa, koska asian tekeminen julkiseksi ja näin ollen "yhteisön paine" auttavat päätöksessä, kaipa minäkin voin tämän, vielä harkinnan alla olevan kirjoittelusuunnitelman julkistaa. Jepjep.

Sain tänään töitä. Pääsin työmarkkinatuella myymään kirjoja ja sarjakuvia pieneen antikvariaattiin Jyväskylän keskustassa. Jipii! Saan jotain tekemistä, pääsen näpeltelemään kirjojen kanssa ja saan jopa rahaa, elikkäs pääsen festareille remuamaan.

Lisäksi kävin yskäni kolmiviikkoissynttäreiden kunniaksi hakemassa joltain noitatädiltä (olen ihan varma, että se oli oikeasti noita) homeopaattista yskänlääkettä. Apteekin kamat eivät oikein tunnu auttavan, kokeillaan onko vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia.

En vielä tiedä, olenko päässyt esimerkiksi TaiKin tai Stadian pääsykokeisiin. Mahdolliset kutsut tulevat ensi viikolla. Toivottavasti.

En muuten oikeastaan tiedä, mitä haluan tehdä kun kasvan isoksi. Alan päätyä siihen tulokseen, etten kenties koskaan kirjoitakaan menestysromaaniani. Tai ehkä (seuraavaksi teoriani:) kirjat ovat kuin vauvat. Minulla olisi nytkin kaikki valmiudet tehdä ihan kohtuullisen hyvä vauva, mutta olen melkoisen varma, että vauvasta tulisi huomattavasti parempi, jos ensin vain elän ja olen ja kerään paljon viisautta pääkoppaani. Pitänee siis vain harjoitella ja odottaa vähän myöhempää ajankohtaa kummankin kanssa. Tosin tekisin kyllä mieluummin kirjan kuin vauvan.

Niin, Truman Capote on aika hyvä. Aamiainen Tiffanylla oli ihana kirjana, mutta kun katsoin sen elokuvan uudestaan, Holly Golightlyltä olikin viety kaikki särmä ja elokuvaan tungettu jokin typerä romanssi. Nyt luen kirjaa nimeltä Kylmäverisesti.

Ja vielä: menen joskus naimisiin Spider Jerusalemin kanssa. Lukekaa ihmeessä Warren Ellisin Transmetropolitan-sarjakuvaa. Myöskin Jeffrey Brownin 'Haparointia'-sarjis oli ihastuttava, joskin sillä tietyllä tavalla kiusallisen totuudenmukainen.

Luen taas Pikku naisia. Jokavuotinen ongelma joululomalla on saada aika riittämään sekä lahjakirjojen että neljän Alcottin kirjan lukemiseen. Tällä kertaa skippasin Viimevuotiset ystävämme, vaikka siinä on niin paljon romanssia! Olen kuitenkin lukenut kaikki kirjat varmaankin kymmeneen kertaan. Vaikkei kirjojen tarjoama maailmankuva oikein vastaa omaa käsitystäni siitä miten asiat pyörivät, ovat ne vain niin ihania.Voi huokaus, tälläkään kertaa Jo ei tehnyt oikeita ratkaisuja...

Sitä aina toisinaan toivoo, että jos nyt vielä kerran katsoisi vaikkapa tämän Soundof Musicin, niin ehkäpä ne natsit eivät nousisi ollenkaan valtaan ja laulava Trappin perhe saisi laulaa rauhassa ja onnellisena loppuelämänsä Itävallan vehreillä kunnailla. (Tai kuten eräässä muutaman perheenjäsenen keskustelussa: "Katoin tänään taas Sound of Musicin." "Jaa, no kuinkas kävi?" "Tällä kertaa natsit ottivat ne kiinni ja joutuivat keskitysleirille koko sakki.")

Nukuin pitkään, levottomia unia nähden, tietysti - akvaariokalat olivat poranneet altaansa takaseinään pieniä reikiä, jotta ne pääsisivät vilpottelemaan pyrstöjään raittiissa ilmassa. Tapahtui unessa muitakin juttuja, mutta ne voisivat jäädä sensuroiduiksi. Söin aamupalaksi kahvia ja lusikkaleipiä, koska olisi ollut tylsää syödä leipää. Kuka on muka käskenyt, ettei aamupalalla saisi syödä lusikkaleipiä? Tänään kai pitäisi saada siivousmood päälle, mutta kun äh... eh... njoo... Ja kaupassakin käydä, laiskottaa niin etten jaksaisi millään kävellä metriä kauemmas talosta.

Kuuntelen nyt DJ Shadowta, lainasin myös Kool Keithin The Return of Dr. Octagonin, jonka kuuntelimme kerran Annan kanssa noin viiteen kertaan läpi mässyttäessämme pari bostonkakkua.

Rupesin eilen lukemaan M. John Harrisonin Valoa, joka itseasiassa vaikuttaa aika mehevältä, vaikken sinänsä fanita hc-scifiä. Sain myös loppuun  Milan Kunderan Naurettavien rakkauksien kirjan, joka sekin oli yllättävän hyvä - päätin lukea sen, koska Kunderaa ilmeisesti vain pitää lukea, mutta huomasinkin naureskelevani sille aivan aidosti. Ehkä voisi seuraavaksi napata jotain samalta sedältä. Vähän sama kävi kai Nabokovinkin kanssa - lainasin Lolitan, koska pidin elokuvaa ihan hyvänä, ja ajattelin, että kai se Lolita pitää lukeakin, mutta sitten kirja veikin mennessään, kuten myös seuraava jne. 

Sain viimein loppuun yhden tarinan, jota olen kirjoittanut pätkittäin viimeisten kolmen vuoden ajan. Se on kylläkin aika lyhyt, enkä tiedä, onko sittenkään niin hyvä kun luen sen uudelleen. Itsekriittisyys on ikävä asia.

Siirsin vanhalta rämäkoneelta tekstitiedostoja disketille, siirsin itseni 15 asteen pakkasessa Larille, siirsin hänen tietokoneellaan tiedostot disketiltä muistitikulle, siirsin itseni kotiin, vielä pitäisi siirtää tiedostot muistitikulta kannettavalle. Siirtely on rankkaa, jos ei omista konetta, jossa olisi SEKÄ usb-portti ETTÄ diskettiasema, 'kele.

Huomasin kaiken tämän siirtelyn lomassa, että olen kirjoittanut suuria määriä aivan kammottavaa soopaa ja pitänyt sitä hyvänä. Tutkin myös uudempia tekstejä ja huomasin, että niissäkin on paljon paskaa. Vaivuin epätoivon alhoon; en koskaan kirjoita menestysromaaniani; lakkautan aivoni ja tyydyn viiltelemään ranteitani Apulannan Ilonan tahdissa ja miettimään minulle sopivimman huulikiillon tarkkaa sävyä.

Ajan myötä kaikki, mitä on kirjoittanut, alkaa näyttää jotenkin kamalalta ja köppäiseltä. En tiedä, uskallanko avata enää tiedostoa Käärmeenlumooja.doc, joka sisältää juuri niin freudilaista mömmöä kuin mitä nimi lupailee ja joka julkaistaneen editoinnin jälkeen jossain joskus, Hekuman raati kun taisi pitää siitä. Rupesin muistaakseni kirjoittamaan tuota tarinaa jollakin lukion äidinkielentunnilla, opettaja kun kierrätti luokassa lehteä, jonka takakannessa mainostettiin ko. kilpaa. Siveettömyyttä Lyseolla, geez.

Minäkin sorruin mainonnan uhriksi ja ostin Riikka Pulkkisen Raja-kirjan. Se ei itse asiassa vaikuta lainkaan huonolta, mutta mitään tarkempaa arviota en osaa sanoa ennen kuin olen lukenut koko läpyskän. Tähän mennessä plussaa saavat mm. yllättävän sujuvasti kirjoitetut eroottisluonteiset kohtaukset, asiasta on usein hankala edes puhua saati sitten kirjoittaa kuulostamatta auttamattoman kornilta tuijalehtiseltä tai naistenunelmalta.

Eilisyönä kipittelin korkkareillani kotiin kaupungin valoista pieniä ristiaskelia ottaen. Etsiessäni matkalla avaimia löysin laukustani mandariinin. Jonkin talon pihassa oli vanhahko mies tupakalla. Menin hetken mielijohteesta tarjoamaan hänelle tuota mandariinia, koska hän näytti olevan sellaisen tarpeessa. Söimme siinä yhdessä sitten hedelmänlohmoja ja tungimme kuoret hänen tupakka-askiinsa, sillä mies ei halunnut heitellä roskia maahan.

Luin tänään töissä luppoajalla loppuun Chuck Palahniukin kirjan Tukehtuminen. En ole oikein varma, pidinkö siitä vai en. Joko en täysin löytänyt punaista lankaa tai sitten se vain katkeili ja harhaili sinne tänne. Teksti oli kyllä mukavan jouheaa ja helppolukuista (en oikein pidä kirjoista, jotka pitää kahlaamalla kahlata loppuun saakka. Jos ei vielä sadankaan sivun jälkeen nappaa, jätän yleensä kesken), mutta jokin siitä puuttui. Lisäksi oli hieman noloa selittää kirjan juonta, jos sitä joku sattui kysymään: "No tää kertoo tämmösestä seksiaddiktista joka on töissä 1700-luvun turistikylässä ja sit se tukehtuu joka ilta pihviin et se sais rahaa dementoituneen äitinsä hoitoon ja nyt sillon huono olo kun sen rektaaliin jäi vahingossa anuspalloja."

Lisää huomioita elämästä: ilmeisesti joka ikä- ja yhteiskuntaluokasta löytyy salaoksentajia, ihmisiä, jotka laattaavat häpeissään piiloihin, josta ne huomataan vasta muutaman päivän kuluttua.

Lotta Johanna Dufva on muuten aika tylsä nimi verrattuna anagrammiinsa Vahattu Jonna-Adolf.

On muuten oudoilla hakusanoilla osuttu tähän päiväkirjaan. Siskoni nimellä, verhoilla, ja sanaparilla "lapko paskaa". Hehe.

Luin taas Elämän helvettejä, ja löysin Rakkaus on yhtä helvettiä -kirjasta aina yhtä voittamattoman sitaatin:

"Rakkaus on kuin tundran yli kiitävä moottorikelkka, joka äkkiä kaatuu ja murskaa sinut alleen. Yöllä saapuvat ahmat."
-Nietzsche

Kuuntelen lisäksi tällä hetkellä Pelle Miljoonaa, ja vaikka olen aika lailla samaa mieltä ainakin tietyn kauden sanoitusten ideologian kanssa, löytyy myös joitakin ehkä tahattoman koomisia helmiä:

Entäs sitten yhteiskuntajärjestelmät
ne joko kehittyvät tai tuhoavat itsensä
tämä länsimainen raiskausmenetelmä
koko ajan raiskaa itseään hengiltä
(Uusi kuva ihmisestä)